omia mietteitäni holskusta
Hollanninpaimenkoiria on kolmea eri karvamuunnosta; karkea-, lyhyt-, ja pitkäkarvainen. Holsku on keskikokoinen; urosten säkäkorkeus on 57–62 cm ja narttujen 55–60 cm. Väriltään holsku on hopea- tai kultabrindle, karkeakarvaisella hyväksyttyjä värejä ovat myös pippuri ja suola sekä siniharmaa.

Alkuperältään hollanninpaimenkoira on todellinen maatilojen yleiskoira. Se oli vähään tyytyväinen ja kovaankin työhön sopeutuvainen. Paimentamisen lisäksi holskut mm. vetivät kärryjä ja toimivat pihavahteina. Näistä työkoirista polveutuvat nykyiset hollanninpaimenkoirat eivät ole luonteeltaan tai ulkonäöltään juuri muuttuneet. Nykyään hollanninpaimenkoiria käytetään moneen eri tarkoitukseen. Niitä koulutetaan mm. poliisi-, opas-, huume- ja paimenkoiriksi. Holskut ovat myös hyviä, mutta eivät välttämättä helppoja harrastuskoiria.

Hollanninpaimenkoira on älykäs, sisukas ja temperamenttinen koira, jolla on vahva laumakäsitys. Siksi on tärkeää, että holskulle osoitetaan selkeästi ja määrätietoisesti sen paikka lauman alimpana jäsenenä. Se on hyvin innokas ottamaan johtajan paikan, vaikkei sitä sille edes tarjottaisi. Holskun sisukkuudesta kertoo legendaarinen tarina koirasta, joka palautti myydyt ja muualle kuljetetut lampaat omalle isännälleen. Vaikka hollanninpaimenkoira onkin aktiivinen ja työskentelystä todella nauttiva, osaa se kotona rauhoittua muun lauman mukana. Holsku on todellinen on-off – koira; kun tehdään jotain, se tehdään täysillä, ja kun levätään, sitten myös levätään täysillä.

Lisää tietoa ja hollanninpaimenkoiran rotumääritelmä löytyy Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n sivuilta.

Sivuilla on tietoa myös mm. yhdistyksen toiminnasta, kuvia eri karvamuunnoksista, koiraesittelyitä sekä linkkejä kasvattajien ja koirien sivuille.

____________________________________________________________________________
© virve alamikkelä | www.hirmumyrsky.net | virvea[at]yahoo.com